Pink Paw Print

10.7.2016

monsterimittainen päivitys kesästä

Hoksasin just, että mun edellinen merkintä on kirjoitettu 19.5. Malagan reissusta. Keskeneräisiä luonnoksia kyllä löytyy, kun kesän aikana oon niitä muutaman aloittanut. No, mitä mun kesään on muun muassa kuulunut:


Äiti ja Tiina tuli yllätysvierailulle Toukokuun lopussa - ja Jussi piti yllärin tosi hyvin salassa, mulla ei ollut aavistustakaan koko juonesta! Mulla oli enää yksi tentti jäljellä ja pääsin aloittamaan kesäloman, joten tää vierailu oli ajoitettu loistavasti.

Jätettiin tällä kertaa Särkänniemessä pyöriminen väliin, ja käytiinkin Pyynikin näkötornilla kattelemassa maisemia (ja pyöräilykisoja!) ja syömässä munkit, pyörähdettiin Arboretumissa käveleskelemässä (vinkki: hienoista maisemista huolimattaan siellä ei toukokuun lopulla vielä hirveästi ole kukkia) ja tietysti Ahvenisjärven sorsaystäviä piti käydä tervehtimässä. Toki myös yleistä löhöilyä, hengailua ja grillikauden avaaminen kuului asiaan. Tehtiin myös harvinaisen onnistunut shoppailureissu, kun UFFilla sattui olemaan 5e/muovikassi -tarjous. Kerrankin raski ostaa jotain vaatetta!

Näköala Pyynikin näkötornista, jossa minäkin kävin ensimmäistä kertaa, vaikka pian 2 vuotta ollaan jo Tampereella asuttu.
Äiti keskustelee eläinten kanssa :D 

Kesäkuun alussa menin vuorostani Raaheen, joka oli todella hyvä reissu. Äidillä oli viel muutama päivä kesälomaa jäljellä, joten päästiin käveleskelemään (ja ihmettelemään Raahen penkittömyyttä), ja tehtiin pyrähdys maalle ihmettelemään lampaita. Niina värjäs mulle kesätukan, mä sain nukkua koko lomani majassa (paitsi sitten kun Jussi tuli, ei viltti oikein riittänyt levennettyyn patjaan) ja ehdittiin vielä juhlia Niinan valmistujaisiakin. Takaisin tultiin Onnibussilla, mikä kyllä kehitti istumalihaksia. Vaasassa pari tuntia seistessä haettiin sairaalle Jussille yskänlääkettä, joka ei juurikaan auttanut.

Niina teki ihan uskomattoman työn mun hiuksien kans, tässä meni oikeesti ihan reilusti aikaa. Ja oli muuten pehmeät hiukset jälkeenpäin, huolimatta käsittelystä!
Majani.

Kotiin palattuani mä sain viimein laitettua kesäkukat, ja me testattiin Jussin kanssa tehdä omaa limonadia (josta en kerro enempää kuin sen, että hedelmämehujen puristukseen on käytetty tyynyliinoja). Ennen Juhannusta käytiin vielä Porin ja Lassilan suunnasa, ja söin ravintolasta oikeasti elämäni parasta lihaa!

Pelargonit ja Verenpisara. Aluksi oli tarkoitus ostaa vain Pelargonit, mutta kun kukkateltassa olin aikani kierrellyt ja kaarrellut uudestaan ja uudestaan tuon Verenpisaran luokse, niin tiesin että se on ostettava, tai jää harmittamaan :D

Limonadin valmistusta...

Juhannus me vietettiin ensimmäistä kertaa Tampereella, ja se oli kyl huikee! Alkuilta pelailtiin ja heitettiin itse tehdyn limonadin sekaan kaikennäköistä alkoholia, loppuillasta päätettiin lähtä keskustaan näkemään välillä muitakin ihmisiä, siitä huolimatta ettei bussit liikkuneet ja piti maksaa taksista. Mut kyllä se kannatti, hauskaa oli!

Juhannuksen jälkeen pari lepopäivää ennen kuin startattiin kohti Kausalaa, mikä sekin oli todella hyvä reissu. Käytiin Jussin äidin kanssa metsäkävelyllä, onnistuttiin menemään harhaan ja päädyttiin kävelemään 2 tuntia. Juhlittiin pienimuotoisesti Jussin syntymäpäiviä monen erilaisen kakun kera. Käytiin kalassa (ja parin tunnin kalojen ruokkimisen jälkeen saatiin yksi lohi!)

Vaikka kalastettiin eri puolilta lätäkköä, ei me tästä saatu yhtäkään kalaa, vaan meidän piti siirtyä hieman pienempään. Lohi tuli kuitenkin!

Lyhyt stoppi Tampereella, ja lähdettiin vielä Vantaan suuntaan testaileen virtuaalitodellisuutta HTC Vivellä. Aivan älyttömän hauska laite kyllä. Mutta pahin kuumotus hankkia 1000 euroa maksava peliväline kyllä helpottui, kun huomas että se pelivalikoima ei oo vielä mitenkään hurjan mahtava.

Jussi virtuaalitodellisuudessa.


Kaikkea ei yhteen tekstiin mitenkään saa mahtumaan ja paljon jää pois, ihan vaan senkin takia että mua itseäni ei motivoi juuri koskaan lukea ihan hirveän pitkiä päivityksiä, ja yritän välttää sellaisia kirjoittamasta itsekin parhaani mukaan. Siksi en tiedä, miten hyvin se tästä tekstistä välittyy, mutta mun kesä tähän mennessä on ollut aivan mahtava. Uus "paras kesä ikinä."

Jotenkin tuntuu, että tänä kesänä joka reissu on ollut poikkeuksellisen hyvä (aina ne on hyviä, mutta tänä kesänä jotenkin erityisen hyviä.) Vaikka meillä on ollut paljon matkailua vähän sinne sun tänne, niin ei oo ollut liian kiire, vaan ollaan ehditty myös olla rauhassa kotona ja vaan hengailla, pelailla, katella sarjoja ja muuta vastaavaa, yhdessä ja erikseen, mitä mulla olikin eniten ikävä tuossa kevään koulukiireissä. Sitä on luvassa nyt toivottavasti pari viikkoa, sitten mietin onko seuraava matka heinäkuun lopulla vai elokuun alussa :)

Toivottavasti teillä on ollut yhtä hyvä kesä kuin mulla, ja nauttikaamme vielä tästä loppupuoliskosta, vaikka illat jo pimenee!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

:3