Pink Paw Print

20.11.2016

Spooky skeleton



Halloween - ehkä mun lempijuhla vuodessa! Tää merkintä tulee tälleen tyylikkäästi myöhässä, mutta meillä oli oikein kivat kemut! Tänä vuonna vähän kattavammat kuin viimeksi, viime vuonna kyseessä oli lähinnä leffailta, mutta nyt niitä pysty sanomaan jo juhliksi.

Meidän juhlien ylpeys oli tietysti meidän upouusi Lauri Luuranko. Kun olin työharjottelussa Raahessa, jutskattiin Jussin kans Skypessä, enkä tiedä yhtään mistä, mutta yhtäkkiä jostain syntyi idea et vähänkö ois siistiä sellanen oikeen kokonen luurako halloweeniksi. Tai miksei ihan yleisestikin. Ja joo, sit sen vois muutenkin pukea aina sesongin aikaan sopivasti, esim. tonttulakkiin! Tsädääm, yhtäkkiä me oltiin tilattu Lauri suoraan kotiin kuljetettuna.

Illan ohjelmassa oli vaan lepposta oleilua, lautapelailua, juomapelailua, höpötystä, syömistä ja juomista ja niin edelleen, joten sen enempää esittelemättä pläjäytän tähän vaan tämmösen pienen kuvasetin.

Lauri pukeutui seksikkääksi hoitajaksi.


Hämiskakku on kinderpiirakka erilaisella koristuksella, kummitukset valkosuklaakuorutettuja jäädytettyjä banskun puolikkaita.









Ennen ku kukaan kysyy et mistä Tampereella saa iskenderiä noin hyvällä jogurtilla, vastaus: EI MISTÄÄN. Siksi lisäänkin oman jogurttini :D:D

Tästä asusta täytyy tietää se, että mä kammoksun leopardikuosia yli kaiken. Joten kauhun juhlan kunniaksi löydettiin mulle kirpparilta koko setti!





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

:3